torstai 19. maaliskuuta 2015

Alanyan valokuvauskisa ja tapahtumia

kaupunginjohtaja Yuzel vanhainkotivierailulla
Tätä kirjoittaessani Alanyassa on puolipilvistä ja +13C kaupungin omien sivujen  säätiedotuksen mukaan. Kyseisiltä sivuilta näkyi myös se, että Alanyassa alkoi eilen vanhusten viikko. Vanhustenviikkoa vietetään Alanyassa 18.-24.3.2015.

Vanhusten viikon alkajaisiksi kaupunginjohtaja vieraili Turkin valtion ylläpitämässä Alanyan vanhainkodissa. Alanyassa on myös ainakin yksi yksityinen vanhainkoti Canevi Özel Huzurevi. Saattaa niitä olla useampiakin.  Noista kaupungin sivuillaan julkaisemista valokuvista voi päätellä, että mummot on mummoja ja vaarit vaareja kulttuurista riippumatta.

opiskelijaryhmä Alanyan vanhainkodin pihamaalla
Tämä kyseinen laitos on valtavan kokoinen rakennuskompleksi vuoren rinteessä, Terassi-ravintolaan johtavan tien varrella. Kaikki tuolla liikkuneet muistavat erään terävästi oikealle kääntyvän mutkan, jonka kohdalla on portaita ja mutkassa oikealla iso laitosmainen rakennus, sekä tien toisella puolen ylärinteessä hautausmaa...vanhainTerassi ja yleinen pussailupaikka. Tuolla jälkimmäisellä tarkoitan hienoilla näköaloilla varustettua parkkipaikka-aluetta, jonne alanyalaiset miehet mielellään tuovat turistinaisensa ajelulle. Vanhainkodiltakin on todella hienot näkymät kaupungin yli Kale-kukkulalle ja merelle, samalla kun taustalla siintää Taurus-vuoristo. Vanhainkoti on jo sen verran korkealla ettei pahimmat kesähelteet tunnu siellä samalta kuin kaupungin keskustassa. Vuoren rinteillä tuulee aina, ja kesäaikaan se tuuli on toivottu viilentäjä.

 Lehtiä selatessani eilinen uutisointi sikainfluenssaan kuolleista herätti mielenkiintoni. Kun olen aiemmin Turkissa ollessani kysellyt turkkilaisilta tuttaviltani millainen sikainfluenssatilanne siellä on, niin kukaan ei ole tiennyt mitään. He ovat vaan sanoneet että me emme syö sikaa, ei meillä ole sikainfluenssaa. Heidän tietonsa sekä sika- että lintuinfluenssasta on ollut erittäin pientä. Ja siksi tuo uutinen oli hämmentävä. Kuinka tavalliset kaupunkilaiset pystyvät suojaamaan itsensä kun heidän hygieeninen osaamisensa ei ole riittävää? Eli minne sikainfluenssa rantautuu, siellä se myös lähtee leviämään ja tekee tuhojaan. Itse olen sairastanut molemmat influenssat, ja selvinnyt niistä, joten en niitä enää pelkää. Kovia tauteja ne oli, mutta oletan että tuosta sairastamisesta jäi sen verran vastustuskykyä, että mahdollinen seuraava kerta olisi helpompi vaikka virus muuntuukin matkalla. Tuossa kuvassa näkyy myös hautaamiskäytäntöä, mutta siitä voisin kirjoittaa oman tekstinsä ihan erikseen.

Alanyan kaupunki rakentaa rantaan lisää kävelyteitä. Tämä kyseinen kävelytien rakennusprojekti on Alanyan lkeskustan änsipuolelta, läheltä Luna Parkia ja läheltä tunneleita. Jatkossa keskustasta jatkuu rannan puoleiset kävelytiet aina Ulas-rannalle ja grillipaikoille saakka. Kuvassa ollaan noin 6 km päässä Kleopatrarannan alusta, jos arvioin oikein tuon kuvassa näkyvän kohdan. Se tarkoittaa lenkkeilyn harrastajalle pidempää turvallista juoksulenkkiä rannan tuntumassa myös länteen päin mennessä. Itään pääsee kävelyteitä pitkin ainakin 15 km päähän, Mahmutlarin itäreunalle, ellei jopa reilusti pidemmällekin.
 
Alanyan Turismi-festivaalit järjestetään tänä vuonna viidettätoista kertaa satama-alueella, ja ajankohta on tällä kertaa 23.-25.5.2015. Alanyan valokuvataiteen yhdistys AFSAK . järjestää 11. kerran valokuvauskilpailun ja kilpailuun osallistuvat kuvat ovat nähtävillä toukokuussa.Tuo linkki vie AFSAKin omille sivuille. Siellä on upeita kuvia Alanyasta, myöskin sellaisista kohteista joihin turisti ei katso tai ei mene. Kannattaa vierailla sivustolla.

Tässä suomennettua tietoa kilpailusta: Kilpailun TSFS numero on 2015/030, kilpailuun otetaan
www.afsak.org
mukaan väri- ja mustavalko-digikuvia, jotka tulee olla perillä 4.5.2015 mennessä. Kilpailun valitsijaraati kokoontuu 9.5.2015 ja tulokset julkistetaan 15.5.2015, näyttely avataan 23.5.2015. Kilpailun yhteyshenkilöinä toimivat  Nermin Yaman & Esra Atashzaban, TSFS:n edustajana Ali Aral.Osallistuminen on maksutonta. Kaikki 18v täyttäneet voivat osallistua, enintään neljällä kuvalla. Kuvien tulee olla Turkissa otettuja. Aiemmin tähän kisaan osallistuneilla ja aiemmin palkituilla kuvilla ei voi osallistua. Sen sijaan aiemmin julkaistuja ja näyttelyssä käytettyjä kuvia saa käyttää. Kuvat eivät saa olla muokattuja tai käsiteltyjä, myöskään HDR-tekniikkaa hyödyntäviä kuvia ei voi lähettää. Panoraamakuvat ovat hyväksyttyjä tietyin ehdoin. Alanyan kaupunki saattaa vaatia alkuperäisen kuvatiedoston palkituilta kuvaajilta. Paljon muitakin ohjeita ja sääntöjä on, ne löytyy turkiksi täältä . palkinnot 1500 TL, 1000 TL, 500 TL ja 500 TL.
. Ilmoittautumislomake

Ja lopuksi vielä Lappeenrantaakin muistellen, pari pantteria videolla
Pantteri mainos - Gigolo 40s

Lisätty 19.5.2015
Valokuvauskisaan osallistui 759 henkilöä kuvineen, ja täältä näet upeita tuloksia tfsfonayliyarismalar.org/yarisma_detay_sonuc.asp?s=127 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.